Sony Ericsson pitää kestävää kehitystä ja tuotantoa yhtenä tärkeimpänä tulevaisuuden haasteista. Tämä haaste vaatii välitöntä toimintaa vastuullisilta valmistajilta. Sony Ericsson on sitoutunut parantamaan toimintansa vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Yhtiö pyrkii noudattamaan liiketoiminnassaan kokonaisvaltaista toimintamallia kolmijakoisen ajatusmallin* kautta. Ajatusmallin kolme ulottuvuutta koskevat yrityksen taloudellista, sosiaalista ja ympäristötoimintaa. Lue lisätietoja kohteessa Sony Ericssonin kestävä kehitys .
Sony Ericsson pyrkii ylittämään teollisuuden vähimmäisstandardit ja on alansa johtava yritys monilla eri osa-alueilla. Päätöksemme olla uranuurtaja haitallisten ainesosien poistamisessa, pyrkimyksemme edistää energiatehokkuutta ja kierrätyksen korostaminen luovat meille vahvan perustan tulla matkapuhelinteollisuuden johtavaksi yhtiöksi ympäristökysymyksissä.
Sony Ericssonin kestävän kehityksen raportti on ensimmäinen laatuaan. Raportti on kestävän kehityksen aloitteitamme käsittelevä yleiskatsaus. Sony Ericsson on pyrkinyt matkapuhelinteollisuuden edelläkävijäksi toteuttamalla tuotteisiin, valmistusprosessiin, logistiikkaan ja toimitusketjuun liittyviä ekologisesti kestäviä parannuksia. Esittelemme vuoden 2008 loppuun mennessä saavutetut tavoitteet, jaamme näkemyksemme tulevaisuudesta ja luomme katsauksen menneisyyteen, jotta viimeaikaisen työmme voi suhteuttaa pitkän aikavälin kehitykseen. Sony Ericssonin vuoden 2008 kestävän kehityksen raportti
Anna palautetta osoitteeseen sustainability@sonyericsson.com, jos haluat kommentoida tai ehdottaa jotain raporttia koskevaa asiaa.
GreenHeart™ on tulos vuosien kehitystyöstä, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaillemme ekologisempi vaihtoehto. Sony Ericsson julkisti Sony Ericsson GreenHeart™ -tuotevalikoiman, jonka esittelemät vihreät innovaatiot vähentävät yleisesti puhelimen ympäristövaikutuksia säilyttäen puhelimen tyylin ja toiminnot ennallaan. Ensimmäinen uraauurtava tuote on
C901 GreenHeart™ -puhelin, joka vähentää huomattavasti kielteisiä ympäristövaikutuksia. GreenHeart™-puhelinten vihreä ydin on pitkäaikaisen sitoumuksemme tulos. Olemme sitoutuneet vähentämään haitallisten aineiden käyttöä tuotesuunnittelussa ja valmistusprosessissa. Puhelimessa sijaitseva käyttöohje korvaa paperiversion, ja kierrätetty muovi, energiatehokas näyttö sekä vesiliukoinen maali vähentävät puhelimen kokonaishiilidioksidipäästöjä 15 %. C901GreenHeart™ -puhelimeen sisältyy myös WalkMate™-sovellus, jonka avulla voit mitata kävelemällä saavuttamasi myönteiset ympäristövaikutukset. Lisätietoja GreenHeart™-toimintamallista on osoitteessa www.sonyericsson.com/GreenHeart.
Lisätietoja GreenHeart™- tuotteista on kohteissa C901GreenHeart&trade ja Naite.
Sony Ericssonin tuotekehittelyssä on otettu käyttöön elinkaariajattelu, jossa huomioidaan kaikkien tuotteidemme materiaalit, muotoilu, toimitusketju, valmistus, logistiikka, tuotteen käyttö ja elektroniikkaromun käsittely. Sony Ericsson on perustamisestaan lähtien keskittynyt seuraaviin osa-alueisiin, jotka perustuvat emoyhtiöidemme tekemiin tutkimuksiin:
Lähetä mahdolliset kestävää kehitystä koskevat kysymykset tai ehdotukset osoitteeseen sustainability@sonyericsson.com.